Lasten harrastaminen ei saa olla varallisuuskysymys
Kuten me kaikki jo tiedämme, parinkymmenen vuoden päästä liikuntaa harrastaa vain liikkuvien ja varakkaiden vanhempien lapset; -ellei sitten Suomi ole valmis muutokseen.
Tämä ikävä ennuste pohjautuu siihen muutokseen, mitä edellisen 20 vuoden aikana on tapahtunut. Koululuokkien työrauha on heikentynyt, tottelemattomuus kasvanut, liikkumattomuus on jo huolestuttavalla tasolla sekä opiskeluhalut ovat laskeneet. Näistä johtuen syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmat ja jopa lasten rikollisuus ovat päivän polttavia ongelmia. Ratkaisu ongelmiin saattaa olla lähempänä kuin uskommekaan.
Kaupungin koulujen yhteydessä tai läheisyydessä on useita minikenttiä, tyhjiä luokkia sekä liikuntasaleja ja kouluissa on satoja virikkeitä kaipaavia lapsia. Ehdotan, että nuo tilat täytetään iltapäivisin matalan kynnyksen harrastetoiminnalla. Tuodaan välineet ja annetaan yksinkertaisia haasteita: suorituspaikkoja, kisailua, luovuustehtäviä, ongelmia, pelejä. Kyseessä voi olla liikunta, mutta alue pitäisi avata myös kaikelle muulle harrastustoiminnalle 14-16.00 välillä. Illalla onkin sitten aikaa perheelle, kavereille ja läksyjen tekoon, poissulkematta aktiiviharrastajien omia kerhotoimintoja.
Kuka toiminnan sitten järjestää? Ei ainakaan opettajat, jotka ovat jo nyt täystyöllistettyjä. Itse asiassa he saavat tästä toiminnasta suuren hyödyn, koska lapset tulevat kouluun virkeämpinä sekä innokkaampina, sillä iltapäiväharrastuksiahan voi treenata myös välitunneilla!
Uskon, että urheilu-, kulttuuri-, musiikki-, taide- ja muut järjestöt olisivat valmiita tarjoamaan toimintaa iltapäiviksi, sillä matalan kynnyksen harrastajista voi aina kuoriutua vanhempana lajin aktiivi. Eikä kaupungin imagolle olisi varmasti haittaakaan, jos noista parista tunnista maksettaisiin järjestölle tai nuorelle vetäjälle pieni palkkio? Isommassa kuvassa haluaisin nähdä kerhojen vetäjinä myös senioreja. Varsinkin rikkonaisten ja hajanaisten perheiden nuorille olisi antoisaa saada kokeneelta muusikolta, puusepältä, nuoriso-ohjaajalta tai vaikkapa valmentajalta lämminhenkistä ohjausta harrasteen parissa.
Tätä lukiessasi muistutan kuitenkin, että vaikka puhun harrasteista, ne eivät ole itseisarvo. Lopputulemana harrastava lapsi ei syrjäydy, pysyy terveempänä niin fyysisesti kuin henkisestikin ja hän oppii harrastuksensa kautta laittamaan itselleen tavoitteita. Joskus ne tavoitteet toteutuvat, joskus taas on tehtävä uusia suunnitelmia; harrasteet opettavat kestämään elämän ylä- ja alamäet!